Often wrong but never in doubt

Tämä kirjoittelu alkaa blogista ”Mistä on oppiminen tehty?”

Tämä postauksen pohjan ole muistellut teoksesta

Liisa Torvinen
Suunta ja tila
Kirjoitusta kulttuurihistoriallisesta
toiminnan teoriasta ja oppimisesta

Tietoisen oppimisen mallissa on kolme elementtiä :Oppijat, käytäntö ja opittava asia tai taito.
Tietoisen oppimisen kehämalli siis erittelee oppimisprosessin oppimistekoja.Opettaja saa niiden analysoinnista tukea opetuksen suunnitteluun. Malli auttaa osaltaan tietoisempaan käsitykseen siitä, mitä oppimistekoja haluataan edistää opiskelijoissa, ja miten se tapahtuu.

Motivoitumisen ajatellaan syntyvän käytännön haasteisiin törmäämällä. Motivoitumisvaiheen aikana tutustutaan uuteen, valikoidaan ongelmia ja ratkaisuja, valmistellaan lähestymistapoja, verkostoidutaan, ryhmäydytään. Motivoitumisen apuna voi olla oppimistehtäviä, jotka opiskelijat kokevat liittyvän aitoihin työelämässä tarvittaviin asioihin tai taitoihin. Motivoitumisvaiheeseen kuluu tunteja ja kalenteriaikaa, mutta sitä ei voi ohittaa.

Motivoituneen opiskelijat pyrkivät koko oppimisprosessin ajan orientoitumaan kohteeseen. He etsivät toiminnan keskeisiä periaatteita ja olennaisia piirteitä. Kehittyneempi käsitys johtaa kehittyneempään toimintaan. Jatkuvan perehtymisen tueksi tehdään konkreetteja malleja kohteesta esimerkiksi kuvion muodossa. Näitä perusperiaatteita kuvaavia kehitettyjä malleja tarkastellaan yhteisesti ja arvioidaan niitä. Malleja käytetään muun aineiston tuomiseen mukaan rikastuttamaan oppimista.

Oppimisprosessissa oppijat sisäistävät orientoituja asioita. Asioita painetaan jäsentäen mieleen, tutkitaan yksityiskohtia, harjoitellaan ja hankitaan rutiineja.

Opittuja tietoja ulkoistetaan soveltamalla tietoja reaalimaailman tehtäviin.

Prosessiin kuuluu oppimistoiminnan säätely arvioimalla tuloksia. Opiskelija arvioi oppiaineksen sisältöä ja merkitystä ja oman oppimisensa ja toimintatapansa laatua ja tekee siitä tarvittavia korjaavia johtopäätöksiä

Tämä kirjoittelu alkaa blogista ”Mistä on oppiminen tehty?”

Tämä postauksen pohjan ole muistellut teoksesta

Liisa Torvinen
Suunta ja tila
Kirjoitusta kulttuurihistoriallisesta
toiminnan teoriasta ja oppimisesta

Millä oppimisprosessilla päästään syvätason oppimiseen, jolla on siirtovaikutusta ja joka synnyttää sisällöllistä ja tietoista motivaatiota sekä opettaa ymmärtämään asioiden rakenteet ja periaatteet? HÄH?

Oppimisprosessin suunnittelu riippuu oppimiskäsityksestä.

Oppimisprosessin suunnittelu on oppimisympäristön rakentamista, johon liittyy myös opetus- ja oppimismenetelmien suunnittelua. Menetelmät sinänsä eivät ole riippuvaisia oppimiskäsityksestä. Esimerkiksi luento ja luokkaopetus ovat kelpo menetelmiä opettaa ja ulkoa lukeminen opiskella, oli oppimiskäsitys mikä tahansa. Jos ne ovat ainoita menetelmiä tuottaa tavoiteltu osaaminen, voidaan aavistella behavioristista oppimiskäsitystä.

Minun kokemukseni ja näkemykseni perustuu 1980-luvun loppupuolella olleeseen kehittämistyöhön joka kokeili Y.Engeströmin teoksessa Perustietoa opetuksesta esittämien ajatusten toimivuutta kauppaopetuksessa ja opettajien koulutuksessa . Kehittämistyötä ohjasi Reijo Miettinen, joka teki tuloksista väitöskirjan Oppitunnista oppimistoimintaan.

Opettajan työssä ja opetuksen suunnittelussa on kolme tasoa, jotka liittyvät toisiinsa

Opetin kokeiluaikana itse opettajankoulutuksen lisäksi kauppaoppilaitoksessa peruskoulupohjaisille, yliopiilaille ja ikuisille talousmaantietoa ja yhteiskuntataloutta (kansantaloutta ja yhteiskuntaoppia). Engeströmin esittelemä tietoisen oppimistoiminnan malli (Perustietoa opetuksesta, sivu 49) selkeytti ja helpotti opettajantyötäni. Siinä oppija, todellisuuden ongelmat ja haasteet ja käytännön teoria yhdistyvät tiedon prosessoinnin malliksi.

Kehämalli kuvaa oppimista prosessina, jossa kohteena on reaalimaailma,sen käytännöt, ongelmat ja ratkaisut. Ajatuksena on, että prosessissa oppija motivoituu toiminnan ristiriitaisuuksista, ratkaistavistaongelmista ja syntyvistä mahdollisuuksista, orientoituu kohteen ominaisuuksiin, sisäistää niitä, alkaa käyttää näin saamaansa tietoa ja arvioi paitsi hankkimansa tiedon sisältöä ja merkitystä myös oman oppimisensa vaiheita ja tasoa.Nämä oppimisteot, siis motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen,ulkoistaminen ja evaluointi ovat oppimisprosessissa kaiken aikaa läsnä.

Eri oppimisteot korostuvat tilanteesta riippuen eri tavalla ja voivat toteutua päällekkäin tai rinnakkain. Missään tapauksessa kyse ei ole peräkkäisten oppimistekojen jonosta, vaikka kuvaamistavasta johtuen siihenkin ajatukseen voi langeta.

Tuloksellinen oppiminen tuottaa syvätason oppimista ja siirtovaikutusta. Tämä edellyttää hyvää opetusta, joka aikaansaa sisällöllisen, tietoisen motivaation, rakenteet ja periaatteet paljastavan sisällön ja sopivan oppimisprosessin.

Työelämässä arkitieto riittää nykyisin harvoissa työtehtävissä. Sisällön tavoitteena on paljastaa käytännöllinen teoria, joka auttaa toimimaan nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

ARKITIETO on tilannekohtaista ja tiedostamatonta kuvailevaa ulkoista tietoa. Se ei paljasta ristiriitoja, on pääosin erillistietoja ja perustuu välittömiin havaintoihin ja kokemuksiin. Arkitietoa haettaessa kysytään MITÄ? MITEN? MILLOIN? MILLAINEN?

TEOREETTINEN TIETO on laajasti soveltavaa systeemistä tietoa, joka selittää ilmiöiden alkuperää ja yhteyksiä. Se pyrkii yleistyksiin, mutta ei pinnallisuuteen. Teoreettinen tieto on tietoista ja paljastaa ristiriidat ja niiden kehityksen. Teoreettista tietoa haettaessa kysytään

MIKSI? MIHIN LIITTYY? MIKÄ ALKUPERÄ? MIKÄ KEHITYS?

Millä oppimisprosessilla päästään syvätason oppimiseen, jolla on siirtovaikutusta ja joka synnyttää sisällöllistä ja tietoista motivaatiota sekä opettaa ymmärtämään asioiden rakenteet ja periaatteet? HÄH?

Oppiminen on tavoitteellista toimintaa, jossa keskeisenä tekijänä on hyvä opetus. Ja opetuksessa keskeisenä tekijänä on opettaja, toimi hän missä roolissa hyvänsä.

Oppimisen tavoiteltuja tasoja on erilaisia

Esimerkiksi arviointikriteerien perusteella voi jokainen miettiä omaa tavoitellun oppimisen tasoaan.

Toisaalta oppiminen voidaan jakaa

Konstruktivistisen opetuksen suunnittelun lähtökohta on se,. että ensiksi mietitään, mitä tietoja ja kokemuksia opiskelijoilla jo on koulutukseen tullessaan. Ja tarjotaan heille tähän omaan tilanteeseen ja työelämään sopivaa oppimistehtävää, joka on riittävän laaja ja haastava, jotta uutta tietoa on mahdollista syntyä ja yhdistellä vanhaa tietoa uuteen tietoon. Minkälainen on uusi syntynyt tieto, on hieman kysymysmerkki. Behaviorismissahan päätetään ensin, mitä tietoja tai taitoja opiskelijan tulee hankkia itselleen ja opetetaan ne.

Tämän lähtökohdan valitseminen on opetuksen suunnittelun tärkein osa.

Konstruktivistinen lähtökohta ei ole opettajalle eikä opiskelijalle ongelmaton. Perusidea on kuitenkin se, että teoriaa ja käytäntöä ei opeteta erikseen, vaan opiskelijat oppivat teorian, sisällöt ja käytännön tekemällä kohtuullisen vaativia ammattitaitoa edistäviä toimintoja. Tekisi mieli sanoa töitä, mutta silloin voidaan helposti ajatella jotain yksinkertaista ja yksittäistä temppua.

Hyvä oppimistehtävä voi toimia sekä motivoinnin että arvioinnin välineenä. Tekeminen vaatii paljon ja usein monen ihmisen ammattitaidon yhdistämistä. Sen täytyy liittyä opiskelijoiden kokemuksiin ja sen hetkiseen oppimisympäristöön, joka on toivottavasti työelämää ainakin simuloiva. Ohjeistus täytyy olla sellainen, että opiskelija saa siitä helposti otteen. Ohjeistuksen täytyy olla myös riittävän avoin, jotta uutta tietoa ja osaamista olisi mahdollista ja tarpeellista hakea. Minkähänlaisia näillä kriteereillä ovat aokk:n oppimistehtävät?

Käytännön opetustapoja on runsaasti. Kaikki kuitenkin pyrkivät rohkaisemaan opiskelijoita aktiivisuuteen, kokeiluihin ja todellisiin työelämän ongelmien ratkaisuihin, keskustelemaan ja arvioimaan ratkaisujaan ja ajattelunsa muuttumista. Opettajalla on hyvin keskeinen rooli. Opetustilanteissa on usein järkevää opettaa tietyt taidot antamalla suoraan ohjeet. (SLK:ssa oli saksan hieman viinaan menevä vanha mieslehtori, joka opetti saksan kielen pääosin ruokalistoista. Toinen saksan lehtori kysyi häneltä kerran välitunnilla: ”Kuule XXX, miten sinä saat ne oppimaan niin hyvin verbien taivutuksen”. Vastaus oli: ” Minä sanon sen heille”). Osaamista voi myös tarkkailla ja antaa välitöntä palautetta, neuvoa. Voi myös luennoida ja vaatia opiskelemaan ulkoa. Lähtökohta on keskeisin ja sen ratkaisee oppimiskäsitys.

Oppimisen kohde ja hyväksytyn suorituksen kriteerit on ehdottomasti valittava etukäteen. Muutoin opiskelijat voivat tulla fiksuiksi ajattelemaan, mutta eivät osaa ammatissa tarvittavia taitoja. Jos taas keskitytään liiaksi tietojen ja taitojen hankkimiseen, ne jäävät ulkoiseksi ja unohtuvat nopeasti.

Kun on mistä valita, niin mikä valitaan?

Ammatillisen koulutuksen tavoite on ylläpitää Suomen kilpailukykyä kansainvälistyvässä maailmassa. Strategioita on kaksi. Tehdään halvalla tai tehdään laadukasta ja korkeatasoista. Suomi on valinnut jälkimmäisen strategian. Sen käytännön toteutus edellyttää laadukasta ja korkeatasoista ammatillista koulutusta kaikilla tasoilla. Sen vuoksi koulupolitiikan tasolla konstruktivismi on nähty oikeana oppimisnäkemyksenä. Tällainen päättely ei ole vaikeaa ja samanlaiset puuhat on käynnissä kaikkialla Euroopassa.

Mitäs minä ajattelen.

Behaviorismi on selkeästi osoittanut koirilla, rotilla ja ihmisillä tehdyillä kokeilla, että se toimii, kun tavoitteena on saada aikaa yksinkertaisia toiminnan muutoksia. Pääosa tuotannosta 1970-luvulla toimi tällä periaatteella. Olen ollut 1960-luvun lopulla töissä Volvon paanalla ja siellä työ oli jaettu pienen pieniin osiin, jotka opeteltiin skinneriläisittäin. Ei ollut väliä oliko paanan vieressä suomalainen, ruotsalainen, turkkilainen tai mitä muuta osaamista kenelläkin oli. Homman oppi ja hihna juoksi. Työtodistuksessa lukee ammatin kohdalla ”bilmontör”. Tämmöiseen maailmaan behaviorismi on oiva oppimiskäsitys.

Tätä maailmaa vain harvemmin enää kohtaa. Uuteen ammattitaitoon kuuluu monenlaisia asioita. Konstruktivismi vastaa ehdottomasti mielestäni paremmin näihin uusiin haasteisiin.

Mutta, mutta. Mikä konstruktivismi. Konstruktivismin ongelma tällaisen vanhan 1960-luvulla opintonsa aloittaneen positivistin (kansantalous, tilastotiede, matematiikka aluetiede) on se, että tieteellisesti tällaiseen toiminnan tulosten ja pään sisällä tapahtuvien muutosten toteaminen on vaikeaa. Lisäksi konstruktivismiin voi tulla eri käyttäytymistieteiden suunnasta, jolloin syntyy ristiriitoja, joka johtaa toisen näkökulman virheiden etsimiseen. (Neuvostoliiton kansantalouden kirja olivat pelkkää kapitalismin kritiikkiä, ei mitään omaa).

Oppimistulosten todentamisen vaikeus on aiheuttanut myös sen, että vallitsevat tutkimusmenetelmät ovat kvalitatiivisia. Ne ovat minulle vieraita ja niiden luotettavuus on minulle kysymysmerkki. Tämän minun kyvyttömyys ymmärtää uutta tiedettä on aiheuttanut etäisyyttä nykyisestä t&k toiminnasta ja teorianmuodostuksesta. Olen siis asiasta hieman ulkona.

Kuitenkin olen vakaumuksellinen konstruktivisti ja tunnen hyvää mieltä yrittäessäni toimia tämän itselleni räätälöidyn oppimiskäsityksen suuntaisesti

Ja ei vieläkään sanaakaan oikeasta opetuksesta. mitä jaarittelua tämä tällainen on!!!

Kaikille opettajille käy juuri niinkuin sartano edellisen postausken kommentissa kertoi. Minullekin on lukemattomia kertoja etenkin iltaopiskelijat sanoneet: “Lopeta tommoinen touhotu ja opeta meitä. Meillä on pitkä työpaivä takana ja ei jaksa”. Meillä on monia kerroksia erilaisia opetus- ja oppimiskokemuksia erilaisista menetelmistä. Luento on yksi niistä ja varmaan osaltaan toimiva. Ruotsissa tutkittiin pitkittäistutkimuksella, miten opetus ja opiskelu oli muuttunut 1970 – 1995. Tulos oli se, että mikään ei ollut muuttunut, vaikka sillä välin oli tullut atk, televisio, seuramatkat, kännykät, EU, ym.,ym.

Jos opiskelijat haluavat luentoa, se usein johtuu siitä, että he ovat tottuneet luennointiin. Tai sitten heidän mielestään he oppivat niin paremmin kuin nykyisellä tavalla. Voiko oppilaita uskoa?

Kaikki oppimiskäsitykset ja pedagogiset ratkaisut ammatillisella puolella tähtäävät ammattissa pärjäämiseen. Kaikissa on lähtökohtana jonkinlainen motivaation herättäminen tai oma motivoituminen. Voiko näitä opettaa luennoimalla, jos asiakas vaatii?

Iskitpä hankalaan asiaan edellisen kirjauksen kommentissasi sartano.

Minä olen koulutukseltani kansantaloustieteilijä. Kansantaloustiede pyrkii kuvaamaan asioita, joita ei ole konkreettisesti näkyvillä, löytämään niistä säännönmukaisuuksia ja muodostamaan näistä säännönmukaisuuksista sellaista teoriaa, joiden avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä erilaisten päätösten vaikutuksista. Tämä edellyttää, että eri talouden toimijat ja tutkijat nimittävät samoja asioita samoilla nimillä. Näin on varmaan monessa muussakin vastaavassa asiassa. Verkossa kulkevaa tietoa ei voi nähdä, joten asioiden määrittely ja oikeilla nimillä puhuminen on ainoa oikea tapa toimia.

Myös kasvatus on ei-näkyvillä olevien asioiden kuvaamista. Minä en ole kuitenkaan koskaan pysynyt mukana mitä eri nimityksillä tarkoitetaan. Kasvatustiede, opettajat, opetusviranomaiset, koulutuspoliitikot, koulun johto käyttää empimättä erilaisia nimityksiä, joita tulee jatkuvasti uusia (oppimiskokonaisuus, opetusaihio, opettajuus, näyttö)

Minä ymmärrän oppimiskäsityksellä perusnäkemystä siitä, miten ihminen oppii. (Tehtävä kaikille: miten oppimiskäsitys- termi on määritelty jossain sanakirjassa). Englannin kielessä käytetään ainakin termiä learning theory tai philosophy of learning. Erilaiset oppimiskäsitykset ovat samantapaisia kuin taloudessa sosialismi ja markkinatalous. Periaatteelliset erot ovat suuret, mutta molemmissa ostetaan, myydään, tehdään työtä jne. Ei voida sanoa, että tuossapa oli sosialistinen metromatka ja tuossa markkinataloudellinen. (Hmm, no jaa..) Oppimiskäsitys on siis yläkäsite, joka muokkaa järjestelmää ja sen tavoitteita ja resurssien kohdennusta. Pedagogia pyrkii toteuttamaan opetusta käytännössä mahdollisimman hyvin annettujen raamien (normit, opiskelijat, resurssit) puitteissa.

Minulle on eri oppimiskäsityksistä seuraava ymmärrys (esimerkkeinä behaviorismi ja konstruktivismi)

Behaviorismi

Behaviorismi on objektiiviseen psykologiaan pohjautuva näkemys. Behaviorismin takana oleva psykologia korostaa, että keskeistä on huomioida se mitä voidaan huomioida, eli käyttäytyminen ja sen mitattava muutos, ei siis henkinen toiminta (ajatukset, tuntemukset jne.). Oppiminen on uuden käyttäytymisen oppimista, joka saadaan aikaa ehdollistamisen avulla. Tärkeitä kehittäjiä ovat olleen mm. Pavlov (koirakokeet) ja Skinner (rottakokeet).

Tämä oli Suomessa vallitseva oppimiskäsitys 1970-luvulle asti ja se näkyi kaikilla tasoilla koulujärjestelmästä oppituntiin.

Konstruktivismi

Kontruktivismin mukaan yksilöt kohdatessaan uusia haasteita ja ongelmia, he muokkaavat omaa ymmärrystään ja toimintatapojaan pohjautuen vanhaan tietoonsa ja kokemukseensa, kokeillen uutta, reflektoiden itsensä ja muiden kanssa. Tämän konstruoinnin seurauksena syntyy yksilössä uudenlaista osaamista, näkökantojen ja uskomusten muutosta tai myös uuden tiedon hylkäämistä. Tarvitaan kyseenalaistamista, kysymyksiä, kokeilua ja arviointia

Konsruktivismissa on lukuisia näkökulmia ja suuntauksia, jotka toiset painottavat pään sisällä tapahtuvaa toimintaa ja toiset ympäristön vaikutusta.

Konstruktivismi on koko Euroopassa vallitseva –ismi, jonka nimeen vannotaan. Käytännön sovellutukset vaihtelevat. Englannin ammatillisen koulutuksen National Vocational Qualifications (NVQs) ohjeet ovat pikkutarkkoja pienten tehtävien kuvauksia kun taas Hollannissa, Suomessa ja osassa saksankielistä Eurooppaa haasteet ja ongelmat pyritään muodostamaan suurista monimutkaisemmista kokonaisuuksista. Suomessa ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelmissa yleisessä osasa kaikilla tasoilla kerrotaan jotain konstruktivismista ja ammatillisista kvalifikaatioista.

Välillä 70 – 80 luvulla oli kognitiivisen oppimisnäkemyksen valtakausia. Keskestä oli vapaa itseään kehittävä yksilö. Tämä näkyi voimakkaasti peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa ja työtavoissa.

Kannatta kerrata ne Kimmo Mäen avauspäivänä kertoma  OPETTAJA TYÖSSÄ JA YHTEISÖSSÄ- Opettaja kontekstinsa vanki vai vaikuttaja?  ja asiantuntijaluennot 

Emmaope ja kommentoijat ovat osuneet koko opetuksen, opiskelun ja oppimisen ytimeen.

Jotta työ olisi helppoa ja hauskaa, ammatillinen opettaja tarvitsee perustellun käsityksen muuttuvasta työelämästä, opetuksesta ja oppimisesta, opetuksen suunnittelusta ja opetussuunnitelmasta.

Perusteltu käsitys tarkoittaa sitä, että pohjana on tutkittua tietoa ja kokemusta. Perusteltu käsitys on niin yleisiä säännönmukaisuuksia esille tuova ja itselle sekä muille uskottava, että sen pohjalta voi tehdä valintoja niistä tuhansista mahdollisuuksista(”Mitä enemmän opettajalla on vaihtoehtoja opetustilanteen järjestämisessä, sitä paremmat ovat onnistumisen mahdollisuudet ja sitä helpommalta opettajan työ tuntuu.”). Perusteltu käsitys muuttuu tarpeen mukaan, mutta hitaasti.

Perusteltu käsitys on ikään kuin Pääkaupunkiseudun junaliikenteen aikataulut, joiden perusteella voi tehdä ratkaisuja omien tarpeiden mukaisesta liikkumisesta ja antaa muillekin ohjeita tässä asiassa. Toki tarvitaan myös kellon, rahan ja lippujärjestelmän ymmärtämistä. Aikataulut eivät aina pidä paikkaansa, mutta niiden poikkeuksien pohjalta ei voida perustellusti päätellä, että joskus junat kulkevat, joskus ei, joskus M juna menee Martinlaaksoon, joskus Korsoon.

Meidän opettajankoulutuksen lähtökohta on auttaa perusteltujen näkemyksien muodostamista. Ihmistieteissä on kuitenkin huomattava, että monet asia perustuvat filosofisiin käsityksiin, joiden oikeutta tai vääryyttä ei voi arvioida kun epäsuorasti. Se vuoksi on mahdotonta antaa ylhäältäpäin oikeaa ajattelutapaa.

Työelämän muutokset ja niiden uudet vaatimukset ovat koko ammatillista koulutusta ohjaava lähtökohta. Oman ammattialansa seuraamisessa ja johtopäätösten teossa opetukseen ja oppimiseen vespalaiset ovat ylivertaisia ohjaajiin nähden. Tämä on yleensä hyvin huomioitu myös opetuksessa. Opettajankoulutus ei tällä hetkellä anna tähän kovin paljon eväitä.

Oppimiskäsitys on vakava paikka. Oppimiskäsitykset perustuvat ihmiskäsityksiin. Behaviorismin taustalla on käsitys ihmisestä tyhjänä tauluna, joka ulkopuolelta täyttyy, kognitivismi pohjautuu käsitykseen ihmisestä vapaana itseään kehittävänä yksilönä, joka pyrkii aina täyttämää korkeampia tarpeita (esim. Maslow) , konstruktivismi pitää ihmistä aktiivisena yksilönä, jonka toiminta on liitoksissa ympäristöön. Näistä erilaisista oppimiskäsityksistä seuraa erilainen koulutuspolitiikka ja koulujärjestelmä, erilaiset oppilaitosmallit ja opetussuunnitelmat, erilaiset opetuksen organisoinnin, toteutuksen ja arvioinnin tavat. Jos mietitte, minkälaista koulumaailma on ollut 1970 luvulta lähtien, niin on helppo huomata, mikä on ollut vallitseva oppimiskäsitys.

Varmaankin on yksilöitä, jotka ovat tyhjiä tauluja, vapaita itseään kehittäviä yksilöitä tai aktiivisia toimijoita ympäristössään. Ja sitten vielä on iso joukko jotain muita. Kuitenkin ei voi olla kuin yksi oppimiskäsitys, jos aiotaan määrätietoisesti kehittää opetusta. Ei voi sanoa, että tämä opetetaan behavioristisesti ja tämä kognitiivisesti. On tehtävä valinta mennäänkö autolla vai lentokoneella. Jos opettaja ei tiedä, mikä on hänen oma oppimiskäsityksensä tai mikä on oppimiskäsitys organisaatiossa, syntyy jatkuvasti ongelmia. Lisäksi puheen, kirjoituksen ja todellisuuden välillä on ristiriitoja. Tähän kenttään pyrkii Oppimistehtävä B tuomaan valaistusta.

Ihmisillä on erilaisia oppimistyylejä, jotka asettavat opiskelumateriaalille ja ohjaukselle vaihtoehtoja. Nämä oppimistyylit eivät ole oppimiskäsityksistä riippuvaisia. Eivät myöskään järkevät opiskelutekniikat. Ulkoa voi olla järkevää päntätä päähän niin behavioristisen kuin konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisessa opiskelussa. Ulkoa lukeminen on ulkoa lukemista, ei muuta.

Ammatillisessa koulutuksen tavoitteena on kehittää ihmistä yksilönä, ammattilaisena ja kansalaisena. Eri oppimisnäkemykset tuottavat erilaiset käytännön oppimistavoitteet.

Numeroarvioinnista:

Konstruktivistisen tavoitteen mukainen oppiminen näkyy siinä, miten hyvin opiskelija pystyy toimimaan alansa aidoissa tehtävissä. Oppimista mitataan siis mahdollisimmat aitojen työtoimintojen suorittamisen avulla. Ei muistamista ja toistamista edellyttävissä kokeissa. Työ on tehtävä niin hyvin, että tulos kelpaa. Jos kelvollista tulosta ei synny, on tulos hylätty (0). Jos opiskelija on suoriutunut toiminnasta, mutta tarvinnut tähän jatkuvaa patistusta, ohjeita ja opastusta on arviointi tyydyttävä (1). Jos kelvollinen tulos on syntynyt itsenäisesti, muiden kanssa yhteistyössä ja kysellen, ideoiden ja neuvoen on arviointi kiitettävä (5). Hyvä ammattilaisen normaali suoritus ilman loistokkuutta on hyvä(3). Koulutuksen tasosta, opiskeluvaiheesta ja ammattialasta riippuu se, mikä on kelvollinen työtoiminnan tulos.

Hyvien oppimistehtävien ja arviointitehtävien tekeminen on vaikeaa. Hyvästä ideasta toteutukseen on pitkä matka. Ja oma karvas kokemus on se, että etenkin virtuaaliopetuksessa tämä matka on äärimmäisen pitkä. Tähän kysymykseen paneudutaan enemmän opetusharjoittelun yhteydessä. Oppikaa myös toisten ratkaisuista!

Kolmas perusteltu näkemys täytyy olla opetuksen suunnittelusta ja opetussuunnitelmasta. Kannattaa osallistua aktiivisesti opetussuunnitelmatyöhön, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Opetussuunnitelmien merkitys ohjaavana tekijänä näyttää lisääntyvän. Viime vuosituhannen loppupuolella opetussuunnitelmasta ei tarvinnut kovin paljon välittää, mutta nyt sen merkitys opettajan toimintaa ohjaavana tekijänä on arkipäivää ja joko auttaa tai aiheuttaa esteitä opettamisen toteuttamiselle. Näistä asiantuntujaluennot tarjoavat omaan pohdintaan hyvää ponnahduslautaa.

Opettajaheimokeskustelussa olin aistivinani sellaisiakin näkemyksiä, että ne ihmiset (oppilaat, opiskelijat), jotka eivät oikein pärjää ovat turhaa painolastia ja joutavat vaikka pois häiritsemästä parempia ihmisiä.

Pohjoismaisissa tapaamisissa tästä asiasta on vuosikausia keskusteltu. Johtopäätös on aina ollut se, että koska olemme eläneet harvaanasutussa karussa maailmankolkassa, on kaikkia ihmisiä tarvittu. ”Vi kan inte lösa bort någon”. Tämä ajattelumalli näkyy myös koulumaailmassa, joka on tässä suhteessa erilainen kuin esimerkiksi muussa Euroopassa.

Onko nykyinen maailma sitten niin toisenlaisen, että tämä ajattelumalli alkaa muuttua.